Pillu ja tissit irstas pano

pillu ja tissit irstas pano

Olin matkalla tapaamaan tyttöä. En ollut koskaan nähnyt häntä, ainoastaan jutellut netin välityksellä muutamia kertoja. Tiesin että hän oli nuori – juuri 16 täyttänyt, ja hän tiesi että minä olen yli kymmenen vuotta häntä vanhempi. Alla oleva juttu sisältää pojan ja äidin välisiä suhteita, joten, jos et pidä sellaisesta, anna mennä ohi. Pojan rakkaus nailoniin ja omaan äitiin. Ollessani vähän toisellakymmenellä, siinä vuotias, aloin kiinnostua alastomasta naisvartalosta. Minulla on täti, nimeltään Reija, jonka vartalossa oli kaikki kurvit kohdallaan, isot rinnat ja pyöreä peppu.

Pillu ja tissit irstas pano -

Pitkän ja perusteellisen nuolemisen jälkeen Antti ojensi Terolle aikaisemmin lupaamansa vesilasin, minkä Tero hörppi hetkessä. Asunto oli kyllä hieman syrjässä, mutta julkisilla pääsi parilla vaihdolla keskustaan puolessa tunnissa. Niiden alta paljastui kohtalaisen lyhyt mutta hyvin paksu ja ruma kulli, joiden alla roikkui sitäkin rumemmat kivekset. Ostling nousi, asetti sohvan jatkoksi kaksi rahia ja riisui koruttomasti housunsa. Suunainti oli Terolle jo tuttua, mutta koska Tero oli täynnä vettä, jokainen liike oli äärimmäisen kivulias.

Videos

Sexy vintage

0 thoughts on “Pillu ja tissit irstas pano

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *